Australia aikoo kieltää pedofiileiltä ulkomaanmatkat

Australian hallitus esittää, että pedofiliasta tuomittujen passit takavarikoidaan seksiturismin kitkemiseksi.

Pääministeri Malcolm Turnbullin hallituksen lakiesityksen tavoitteena on estää pedofiileja käyttämästä lapsia hyväkseen Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren maissa.

Ulkoministeri Julie Bishopin mukaan passit takavarikoitaisiin noin 20 000 ihmiseltä, jotka ovat lapsiin kohdistuvien seksirikosten tekijät sisältävässä rekisterissä.

Rekisterissä olevista lähes 800 matkusti ulkomaille viime vuonna ja heistä puolet Kaakkois-Aasiaan, Bishop kertoo.

Pahimmille rikollisille elinkautinen matkustuskielto

Oikeusministeri Michael Keenanin mukaan laki on ensimmäinen maailmassa. Rekisteriin lisätään vuosittain noin 2 500 seksirikollista, jotka hekin menettäisivät passinsa.

Ihminen voisi hakea passia uudelleen, kun heidän nimensä poistuu rekisteristä.

Rekisterissä on noin 3 200 niin vakaviin rikoksiin syyllistynyttä, että heillä olisi matkustuskielto loppuelämän ajan.

Bishop sanoo, että Aasian ja Tyynenmeren maast haluavat Australian tekevän nykyistä enemmän seksiturismin kitkemiseksi.

Australia on aiemmin muun muassa säätänyt lain, jonka mukaan ulkomailla lapsia hyväksi käyttävä australialainen tai Australiassa asuva voidaan tuomita jopa 25 vuodeksi vankilaan.

Lähteet: AP, Yle Uutiset

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and