DW: Macron haluaa uusia ratkaisumalleja Euroopassa

Ranskan tulevalla presidentillä Emmanuel Macronilla on suuria suunnitelmia Euroopan suhteen, kirjoittaa Deutsche Welle. Macron haluaa nykyisen kriisin ratkaisemiseksi enemmän yhteisöllisyyttä, enemmän solidaarisuutta ja lisää investointeja. Saksa on huolissaan siitä, mitä kaikki tulee maksamaan.

Saksan näkökulmasta Ranskalla on ollut omassa maassaan huolia. Esimerkiksi työttömyys on kaksi kertaa niin suuri kuin Saksassa. Ranska on jäämässä jälkeen kansainvälisessä kilpailussa. Ranskan kasvuluvut ovat olleet alhaisia jo vuosia, vaikka ne ovat viime aikoina hieman piristyneet.

Macron haluaa muutoksia. Hän haluaa vähentää yhtiöveroja ja julkisten menojen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Lisäksi hän haluaa vapautta työmarkkinoille. Tavoitteena on luoda taloudellista ja sosiaalista yhtenäisyyttä.

Saksa on linjassaan varovaisempi. Erityisesti Kristillisdemokraattien (CDU) poliitikkojen mielestä yhdistetty budjetti ja yhteiset velat siirtäisivät vastuun Ranskasta Saksan veronmaksajille.

Liittokansleri Angela Merkel reagoi välittömästi ja viileästi.

– Saksan tuki ei tietenkään korvaa Ranskan politiikkaa, Merkel sanoi.

Valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble puolestaan haluaisi valvoa enemmän budjettikuria.

– Se on yksinkertainen käsite. Jos luomme säännöt, niin meidän on myös sovellettava niitä, hän painotti italialaisen La Repubblica –sanomalehden haastattelussa.

Schäuble myös sanoi hiljattain, että Ranska on niin iso ja vahva, ettei ulkomainen apu ole tarpeen.

Saksassa Macronin odotetaan tekevän asioita oikeassa järjestyksessä.

– Hänen pitäisi keskittyä ensin tekemään uudistuksia Ranskassa ja yrittää näyttää, että hän luo vakautta. Sillä tavoin hän voittaa luottamuksen Saksassa ja Pohjois-Euroopan maissa, sanoo asiantuntija Gregory Claes Brysselin ajatushautomo Bruegelista.

Claesin mukaan Macron tuskin usaltaa esittää uudistuksia EU:ssa ennen Saksan liittovaltiovaaleja.

Saksan ja Ranskan suhde on erittäin tärkeä EU:ssa. Merkitys korostuu entisestään Britannian irtautumisen myötä.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and