Herra sote Tuomas Pöysti siirtyy oikeuskansleriksi – mutta kuka hän oikein on?

Tuomas Pöystin, 47, nimi on viime vuodet pyörinyt taajaan tiedotusvälineissä. Alivaltiosihteeri on kärsivällisesti vastaillut toimittajien kysymyksiin ja esitellyt massiivista sosiaali- ja terveyspalveluiden eli sote-uudistusta.

Pöystiä on helppo kutsua virkamieheksi, koska sellainen hän on koko 2000-luvun ollut. Seuraava askel Pöystille on nimitys eduskunnan oikeuskansleriksi eläkkeelle siirtyvän Jaakko Jonkan seuraajaksi.

Hänet nimitettiin lokakuussa 2015 alivaltiosihteeriksi, jonka tehtäväksi tuli vastata sote-uudistuksesta. Pöystin sote-herran pestin päättymispäiväksi sovittiin tuolloin 30.9. 2017.

Ennen kuin Pöysti tarttui irvileukojen mahdottomaksi kutsumaan tehtävään, hän työskenteli valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana. Valtion virastojen varojen käyttöä valvovaa virastoa hän johti vuodesta 2007.

Valtion viskaalina Pöysti aloitti vuonna 2000, jolloin hän meni töihin valtiovarainministeriöön.

Yliopistosta vauhtia virkamiesuralle

Ennen virkamiesuraa Pöysti työskenteli tutkijana Helsingin yliopistossa 1990-luvulla, kertoi Vihreä Lanka viime vuonna. Samaan aikaan työn alla oli oikeustieteen väitöskirja.

Väitöskirja valmistui vuonna 1999, jolloin Pöysti väitteli tohtoriksi Lapin yliopistossa. Helsingin yliopistossa hän on ollut hallinto-oikeuden dosenttina vuodesta 2001.

Rovaniemellä vuonna 1970 syntynyt Pöysti kasvoi Lapissa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Rovaniemellä.

Nykyään hän asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa pääkaupunkiseudulla. Lasten harrastusten kautta hän on mukana Suomen suurimman jalkapalloseuran HJK:n talkootoiminnassa ainakin silloin, kun ei ole töissä.

Pöysti kertoi Ylelle toukokuun puolivälissä, että töissä vierähtää tätä nykyä 10–14 tuntia päivässä, lauantaisin tosin "riittää semmoinen 5–6 tuntia".

– Edellisen kerran olen tehnyt yhtä paljon töitä silloin, kun tein yliopistolle väitöskirjaa ja deadline alkoi painaa päälle, Pöysti kuvaili.

Lue lisää: Sote ei yhtä miestä kaipaa – jättiuudistuksen takuumies haluaa siirtyä oikeuskansleriksi

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and