HS: Oikeusoppineilta kovaa kritiikkiä oikeuskanslerin nimityksestä

Perustuslain asiantuntijat kummastelevat presidentti Sauli Niinistön päätöstä nimittää uudeksi oikeuskansleriksi Tuomas Pöysti vasta vuodenvaihteessa, Helsingin Sanomat kertoo. Edellinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka siirtyi eläkkeelle huhtikuussa.

Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen kertoo pitävänsä perustuslain kannalta kestämättömänä tilannetta, jossa Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen oikeuskansleria. Saman ongelman nostavat HS:n jutussa esiin myös Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Janne Salminen sekä valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén.

– Kun oikeuskansleri eroaa virastaan, lähtökohtana on, että seuraaja aloittaa tehtävässään ilman katkoa. Hallituksen toiminnan laillisuuden valvojan tehtävä on niin tärkeä, että tilanne, jossa tehtävänhoito on yli puoli vuotta väliaikaisen järjestelyn varassa, ei ole mitenkään ihanteellinen, Hidén sanoo lehden haastattelussa.

Valtioneuvoston oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuusvalvoja. Oikeuskansleri valvoo valtioneuvoston eli hallituksen ja ministeriöiden sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta.

Pöysti kertoi aiemmin tänään Ylen haastattelussa, että oikeuskanslerin tehtävässä aloittaminen vasta tammikuussa liittyy osittain hänen nykyiseen tehtäväänsä sote-uudistuksen projektijohtajana.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and