Isku konsertissa mursi laulaja Ariana Granden: “Olen sydämeni pohjasta pahoillani, en löydä sanoja”

Manchesterissa myöhään maanantai-iltana iskun kohteena olleen konsertin yleisön joukossa oli paljon lapsia. Konsertissa esiintyi artisti Ariana Grande, joka on viime vuosina yhä aikuisemmaksi muuttuneesta imagostaan huolimatta suuressa suosiossa erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa.

Grande selvisi iskusta vahingoittumattomana, mutta twiittasi olevansa murtunut ja sydämensä pohjasta pahoillaan tapahtuneesta.

Kiertueen fanitilille ladattu silminnäkijävideo näyttää tilanteen konserttisalissa juuri räjähdyshetkellä.

Useat konserttiyleisössä olleet lapset olivat vielä aamulla kateissa läheisiltään. Mukana oli myös aikuisen seurassa konserttiin tulleita lapsia, jotka olivat eksyneet vanhemmistaan räjähdystä seuranneessa kaaoksessa.

Twitter täyttyi läheisten huolestuneista viesteistä.

Lapsia on pyritty kokoamaan lähistöllä sijaitsevaan hotelliin odottamaan huoltajiaan.

Entinen teinitähti on yhä nuorten suosikki

23-vuotias Grande tuli alun perin tunnetuksi lasten- ja nuortenkanava Nickelodeonin Victorious-sarjan teinitähtenä. Sarjassa seurattiin nuorten elämää Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitsevassa taidekoulussa.

Ariana Grande vuonna 2011.
Ariana Grande vuonna 2011.AOP

Grande näytteli sarjassa sivuroolia, mutta nousi yleisön suosiksi. Vuonna 2013 hän julkaisi ensimmäisen singlensä ja sai hehkutusta muun muassa Ylex:llä. Grandea on vahvan lauluäänensä vuoksi verrattu muun muassa popdiiva Mariah Careyyn.

Viime vuosina Grande on monien entisten lapsitähtien tapaan yrittänyt lanseerata itsestään aikuisempaa versiota. Viime vuonna julkaistulla Side to Side -kappaleellaan Grande esiintyy räväkästä ja vahvasti seksuaalisävytteisestä tyylistään tunnetun räppärin Nicki Minajin kanssa. Kappale nousi Suomessakin yhdeksi Ylex:n soitetuimmista kappaleista.

Grande ei ole kuitenkaan unohtanut nuorempaakaan yleisöään. Alkuvuonna julkaistussa uudessa versiossa Kaunotar ja hirviö -elokuvasta Grande esittää uuden version elokuvan tunnuskappaleesta John Legendin kanssa.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and