Kari Enqvistin kolumni: Mitäpä jos eläisit satoja vuosia?

Italialainen Emma Morano kuoli hiljattain 117 vuoden ja 137 päivän ikäisenä ja oli kuollessaan maailman vanhin nainen.

Radion Onnen sävelessä kuulee yhä enemmän satavuotistoivotuksia. Etelä-Koreassa naisten odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä on jo ylittänyt 90 vuoden rajapaalun, ja meillä Sitra on alkanut miettiä väestön ikääntymisen yhteiskunnallisia seuraamuksia. Aivan äskettäin on käynnistetty harmaantuvaa Japania esimerkkitapauksena tarkkaileva hanke nimeltä ”Satavuotiaiksi”.

Hurjimmissa haaveissa ihminen elää pian jo useampia vuosisatoja. Toki moni epäilee, onko se fysiologisesti edes mahdollista. Silti on kiinnostavaa pohtia huimasti pitkitetyn ihmiselämän seuraamuksia.

Perusfysiikan sanelema tosiseikka on, että aika on koko ajan samanlaista. Eliniän pituudesta huolimatta sydän lyö samaan tahtiin. Tapahtumat tapahtuvat aina samaan tahtiin. Tällä on järisyttäviä seuraamuksia sekä pitkäikäisten yhteiskunnalle että heille itselleen. Sen vuoksi pitkä ikä ei tarkoita vain lisää elinvuosia. Se merkitsee paljon muutakin.

Raamatun patriarkoista vanhin oli Metusalah, joka kuoli 969-vuotiaana. Millainen olisi tulevaisuuden metusalahien maailma?

Inhimillisillä elämyksillä on sekä luonnollinen rytminsä että tylsistymispisteensä. Millaisella toiminnalla ihminen siis täyttäisi nuo elämänsä monet vuosisadat?

Kuka viitsisi kierrellä sata vuotta Intiaa repputuristina?

Myös tulevaisuudessa ihminen käy koulunsa muutamassa vuosikymmenessä. Mitä tapahtuisi sen jälkeen? Pitäisivätkö vastavalmistuneet välivuosisadan? Muttakuka viitsisi kierrellä sata vuotta Intiaa repputuristina?

Ehkä jotkut kieltäytyisivät pitkästä elämästä. Parempi palaa liekillä kuin kyteä, he julistaisivat ja kuolisivat nuorina, vain 200 vuotta viinaa ja huumeita vedettyään. Mutta kuka sellaistakaan jaksaisi?

Kuka metusalahien valtakunnassa uskaltaisi ottaa riskejä? Miksi tehdä mitään kun käytettävissä on vielä niin paljon aikaa? Mitä tässä hötkyilemään, palataan asiaan sadan vuoden päästä. Mitään uutta ei syntyisi. Yhteiskunnat jumittuisivat paikoilleen.

Mutta mikä tärkeintä, yhteiskuntien voiteluaine eli raha kokisi olomuodon muutoksen.

Kun nyt panee 30-vuotiaana lapsiaan varten säästöön 1 000 euroa, kolmen prosentin niukalla korolla kiitolliset perilliset kuittaavat 90 vuoden ikäisenä kuolleelta vaariltaan 5 892 euroa.

900-vuotiaan kuollessa pesämuna olisi samaisella korolla kasvanut 150 000 miljardiin euroon. Häneen verrattuna maailman nyt rikkain mies Bill Gates olisi keppikerjäläinen. Satojen vuosien aikana raha näet kasvaa korkoa korolle tavalla, joka saa hitaimmankin ymmärtämään eksponenttifunktion käyttäytymisen.

Tämän valtaisan omaisuuden perimistä itsekin pian kahdeksattasataa käyvät lapset joutuisivat odottamaan malttamattomina monta, monta vuosisataa. Eivätkä vain lapset vaan myös muut jälkeläiset, joiden luku laskettaisiin helposti tuhansissa. Vai haluaisiko kukaan enää tehdä lapsia?

Ehkei maailmaan edes mahtuisi lapsia. Niitä syntyisi osapuilleen nykytahtia, ensimmäiset jo parikymppisille. Luonto kun tunnetusti vetää tikanpoikia.

Hedelmällisyysikä voisi ehkä vähän nousta niin, että tulevaisuudessa lapset tehtäisiin nykyistä vanhempina. Syntyvien määrä ylittäisi kuitenkin nopeasti kuolevien määrän. Kenties joku haluaisi lapsen satavuotispäivänsäkin kunniaksi. Joka tapauksessa maailma hukkuisi nuoriin ihmisiin.

Metusalahien maailmassa rahan ja vaurauden olemus ei voi säilyä nykymuodossaan

Ja he kaikki olisivat köyhiä suhteessa monisatavuotiaisiin.

Tämä yhtälö on kestämätön. Metusalahien maailmassa rahan ja vaurauden olemus ei voi säilyä nykymuodossaan.

Kiihtyvä inflaatio katkaisisi koron kasvamisen korolle, mutta se iskisi myös niihin, jotka eivät vielä olisi ehtineet vaurastua. Eli nuoriin. On selvää, että metusalahien maailma olisi hyvin epätasa-arvoinen.

Tulemmeko siis näkemään yhteiskunnan, jossa liki tuhatvuotiaat, tauteja ja terroristeja pelkäävät superrikkaat vanhukset piileskelisivät steriileissä, vartioiduissa linnoituksissaan robottien palvelemina? Muurien ulkopuolella parisataavuotias vihainen nuoriso väijyisi turhaan tilaisuuttaan.

Yliopistoissa vanhat professorit viivyttelisivät puolikin vuosituhatta nuorempien urakehityksen tulppina. Tulevaisuuden Paavo Väyrynen ehtisi perustaa kymmeniä puolueita ja pyrkiä satoja kertoja uuteen julkiseen virkaan.

Nämä ovat sen verran puistattavia näkymiä, että tuota maailmaa ei kannata edes tavoitella.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and