Opteamin toimitusjohtaja: “Valitettavasti törmäämme niihin, jotka ovat tietyllä lailla valinneet työttömyyden”

Hallitus esittää uusia toimia työllisyyden parantamiseksi. Viimeisen viikon aikana hallitukselta on lähtenyt lausuntokierrokselle kaksi eri esitystä, joissa on liuta erilaisia työttömien aktivointitoimenpiteitä.

Yksi esitys koskee määrällistä velvoitetta työhakemusten tekemiseen liittyen. Sen mukaan jatkossa työttömän tulisi tehdä yksi hakemus viikossa, muuten työttömyyskorvaus olisi vaarassa katketa.

Tämä on liian mekaanista, työnhaku ei mene näin. Hanna Rokkanen, työtön.

A-Talkissa vieraillut työtön työnhakija Hanna Rokkanen piti esitystä toimimattomana. Rokkasen mielestä Etelä-Suomessa määrällinen työpaikkojen hakeminen ei ole ongelma, mutta alueelliset erot ovat suuret avointen työpaikkojen määrässä.

Rokkanen näki mallissa aineksia "työhakemustehtailuun" eli tilanteeseen, jossa työttömät hakevat mitä tahansa töitä vain täyttääkseen kriteerit.

– Tämä on liian mekaanista, työnhaku ei mene näin, Rokkanen sanoi.

Rokkanen näki hallituksen työllisyystoimissa enemmän "keppiä" kuin "porkkanaa".

Työministeri Jari Lindström (ps.) puolusti hallituksen esitystä sanoen, että kyseessä on vasta esitys. Lindström lupasi, että palautetta kuullaan.

– Varmaan saadaan aika kitkerääkin palautetta. Sen jälkeen täsmennetään onko se yksi kerta viikossa, Lindström sanoi.

Työnvälittäjä: On näkyvissä kahtiajako työnhaussa

A-Talkissa vieraillut Opteamin toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoi, että työnvälittäjän näkökulmasta on näkyvissä kahtiajakoa sen suhteen mitkä paikat kiinnostavat ja mitkä taas eivät. Opteam on henkilöstöpalveluyritys, jonka bisnestä on välittää työpaikkoja.

Vanhala-Harmasen mukaan erityisen suosittuja paikkoja ovat toimistotehtävät ja erilaiset hallinnolliset tehtävät. Näihin paikkoihin tulee toimitusjohtajan mukaan satoja hakemuksia yhtä paikkaa kohti.

Sen sijaan kaupan ala ja ravintola-ala eivät houkuttele, sanoi Vanhala-Harmanen.

– Valitettavasti törmäämme enemmän niihin, jotka ovat tietyllä lailla valinneet työttömyyden, niin kuin työttömyysuran sen sijaan, että valitsisivat työuran, Vanhala-Harmanen sanoi.

Varmaan saadaan aika kitkerääkin palautetta. Sen jälkeen täsmennetään onko se yksi kerta viikossa. Jari Lindström, työministeri

– Työttömyys alkaa olla jo osa sitä identiteettiä ja kun työtä tarjotaan, niin siinä kohdassa luetellaan monta eri syytä, minkä takia työtä ei voi ottaa vastaan. — Tietyllä lailla kun työttömyys jatkuu, niin oma itseluottamus kärsii. Itse asiassa tuntuu, että alkaa se ihan töihin meneminen pelottaa, Vanhala-Harmanen kuvaili.

Tähän työtön Hanna Rokkanen vastasi, että tuntee lukuisia työttömiä, jotka eivät ajattele työttömyyttä urana, vaan oikeasti etsivät töitä.

Yhteisymmärrystä keskustelijoiden kesken löytyikin siinä, että työttömät eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä, eikä ryhmää pitäisi kategorisoida.

Kuka käy läpi tuhannet, jopa miljoonat hakemukset?

A-Talkissa konkretisoitiin myös sitä hakemusmäärää, jonka rekrytoija kohtaa, jos hallituksen työnhakuvelvoite toteutuu. On esitetty arvioita, joiden mukaan hakemusmäärä vuositasolla olisi jopa 16 miljoonaa.

– Mielestäni tällaiset määrälliset tiukat tavoitteet ovat hirveän vaikeita. Meillä on hyvin erilaisia työttömiä, sanoi SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

Tähän Opteamin toimitusjohtaja Vanhala-Harmanen sanoi, että monissa yrityksissä tekoäly käy jo nyt työhakemuksia läpi.

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and