Reuters: Presidentti Hassan Ruhani voittaa Iranin vaalit

Iranin nykyinen presidentti Hassan Ruhani johtaa ylivoimaisesti presidentinvaalien ääntenlaskentaa, uutistoimisto Reutersin virkamieslähde kertoo. Virallisia tuloksia ei ole vielä ilmoitettu.

– Se on ohi, Ruhani on voittaja, lähde sanoo.

Ruhani on saanut lähteen mukaan 21,6 miljoonaa ääntä, kun hänen vanhoillisella vastaehdokkaallaan Ebrahim Raisilla on 14 miljoonaa ääntä. Noin neljä miljoonaa ääntä on vielä laskematta.

Myös Ruhanin hallintojohtaja ilmoitti Twitterissä, että presidentti on saanut noin 60 prosenttia äänistä.

Sisäministeriön mukaan äänensä antoi yli 40 miljoonaa ihmistä. Noin 70 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.

Uudistajana pidetty Hassan Ruhani nousi presidentiksi vuonna 2013. Hänen johdollaan Iran neuvotteli lännen kanssa ydinsopimuksen, jonka myötä Iran rajoitti ydinohjelmaansa ja sai vastineeksi kansainvälisiä pakotteita puretuksi.

Presidentin valtaa on rajoitettu Iranissa. Maan tärkein vallankäyttäjä on korkein johtaja, uskonoppinut ajatolla Ali Khamenei.

Lue myös toimittaja Aishi Zidanin analyysi: Mitä Iranin presidentinvaalit tarkoittavat Suomelle ja neljä muuta kysymystä Iranin vaaleista?

Iranin presidentti Hassan Ruhani
Presidentti Hassan Ruhani äänesti perjantaina Iranin pääkaupungissa Teheranissa.Abedin Taherkenareh / EPA

Lähde: Reuters

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and