Senaatti pakottaa Michael Flynnin luovuttamaan tietoja Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjään

Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitea on jättänyt Michael Flynnille haasteen, joka pakottaa hänet luovuttamaan sille asiakirjojaan. Komitean mukaan Flynn ei ole suostunut luovuttamaan asiakirjojaan vapaaehtoisesti.

Senaatin tiedustelukomitea tutkii Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Trumpin helmikuussa erottama turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn on yksi Trumpin entisistä avustajista, jonka yhteyksiä Venäjään halutaan selvittää.

Senaatin haaste koskee Flynnin hallussa olevia asiakirjoja ja tietoja Trumpin kampanjan mahdollisesta yhteydenpidosta Venäjän valtioon tai venäläisiin liikemiehiin vuoden 2015 kesäkuusta Trumpin virkakauden alkuun.

Ajanjakson aikana Flynn toimi Donald Trumpin kampanja-avustajana turvallisuuspoliittisissa asioissa. Hän sai myös kymmeniä tuhansien dollarien palkkioita Venäjän valtion RT-kanavalta.

Komitea haluaa tietoja useilta avustajilta

Tiedustelukomitea on pyytänyt vastaavia asiakirjoja myös Trumpin entiseltä kampanjapäälliköltä Paul Manafortilta, pitkäaikaiselta neuvonantajalta Roger Stonelta sekä Trumpia ulkopoliittisissa asioissa neuvoneelta Carter Pagelta. Heitä ei ole toistaiseksi haastettu virallisesti luovuttamaan tietojaan.

Flynn joutui eroamaan Yhdysvaltain presidentin turvallisuusneuvonantajan tehtävistään helmikuussa. Kävi ilmi, että hän oli johtanut varapresidentti Mike Penceä harhaan yhteydenpidostaan Venäjän suurlähettilään kanssa.

Myös liittovaltion poliisi FBI tutkii Flynnin yhteyksiä Venäjään. Presidentti Donald Trump on aiheuttanut poliittisen myrskyn erotettuaan FBI:n johtajan James Comeyn keskiviikkona.

Trumpin vastustajat ovat epäilleet, että erottamisen syynä oli FBI:n tutkinta Trumpin kampanjaväen ja Venäjän yhteyksistä. Presidentinhallinnon mukaan syynä oli tyytymättömyys Comeyn työhön erityisesti Hillary Clintonin sähköpostijupakan tutkintaan liittyen.

Lue Yhdysvaltain tulevan kirjeenvaihtajan Mika Hentusen analyysi: Trump avasi venäläisen ruletin

Lue myös Yhdysvaltain tulevan kirjeenvaihtajan Paula Vilénin juttu: Trumpilla on oikeasti pelissä kaikki – Kaatavatko Venäjä-kytkökset presidentin?

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and