Yhdysvallat jakoi eurooppalaisille tietoa läppäripommiuhkasta

BRYSSEL Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden viranomaiset ovat vaihtaneet tietoja EU:n komission kanssa lentoturvallisuuteen kohdistuvista uhkista.

EU-komissaarit Dimitris Avramopoulos ja Violeta Bulc tapasivat Yhdysvaltain kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön johtoa keskiviikkona iltapäivällä Brysselissä. Tapaamisessa ei ilmoitettu uusista rajoituksista matkustamoon vietäville tavaroille.

Kokous järjestettiin pikavauhtia sen jälkeen kun eurooppalaisille selvisi että Yhdysvallat aikoo kieltää kannettavien tietokoneiden tuomisen matkustamoon myös Euroopasta lähtevillä lennoilla. Kielto on jo voimassa useilla Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan reiteillä.

EU:n komission mukaan osapuolet "vaihtoivat tietoja vakavista ja muuttuvista uhkista lentoturvallisuudelle". Tapaamisesta julkaistu tiedote ei kerro, miten täsmällisistä uhkakuvista ja tiedoista puhuttiin.

Verkkolehti Politico kertoi aiemmin keskiviikkona komission lähteisiin viitaten, että Yhdysvallat ei ollut tähän asti jakanut eurooppalaisille tiedustelutietoja, jotka ovat saaneet sen kaavailemaan kiellon laajentamista Euroopan-lennoille.

Kyse on Politicon mukaan ilmeisesti samoista tiedoista, joista presidentti Donald Trump kertoi viime viikolla Venäjän ulkoministeri Sergei Lavroville tämän vieraillessa Valkoisessa talossa. Salaisten tietojen jakamisesta Venäjälle on noussut poliittinen myrsky Yhdysvalloissa.

EU-komission ja Yhdysvaltain edustajat sopivat tapaavansa uudelleen ensi viikolla Washingtonissa. Komission mukaan tarkoitus on jatkaa yhteisten riskien ja ratkaisujen arviomista lentomatkustajien suojelemiseksi.

Viime vuonna Euroopasta Yhdysvaltoihin suuntautuvilla lennoilla oli yli 30 miljoonaa matkustajaa. Lentoja lähtee yli 3600 viikossa. Eniten Yhdysvaltain-lähtöjä on Lontoon, Pariisin ja Frankfurtin lentoasemilla.

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and